J45 JA MINÄ EMME OLE YSTÄVIÄ

Rakkaat lukijat, tänään puhumme astmasta, allergioista, siitä miltä se astma tuntuu fyysisesti ja psyykkisesti sekä sivuamme myös hieman anafylaksiaa. Tähän avautumiseen on ihan validi syykin, minä kun satun olemaan sekä astmaatikko, atoopikko että allergikko. Kahta ensimmäistä olen ollut noin kahden kuukauden ikäisestä saakka, mutta virallisesti astmaatikko olen ollut vähän lyhyemmän ajan. 

On taas se aika vuodesta kun lumet sulavat, katupöly alkaa pöllytä oikein urakalla kaduilla, rehujen seksielämä kukoistaa ja näin ollen jokaisen allergioista ja astmasta kärsivän ihmisen elämä hankaloituu. Onneksi lääketiede on keksinyt hyviä troppeja helpottamaan allergioista ja astmasta (tai molemmista) kärsivien ihmisten elämää, mutta krooninen sairaus on silti aika perseestä. Kun astma- ja allergiaoireet ovat pahimmillaan, ei paljon lohduta se, etteivät tulehdusparametrit tai ruumiinlämpö ole koholla, koska elimistössä vallitsee kuitenkin tietynlainen tulehdustila. 

Astmaa voi olla joko ulko- tai sisäsyntyistä. Terveyskirjasto määrittelee astman jotakuinkin näin: 

"Astman keskeinen ja suureneva riskitekijä on taipumus atooppiseen allergiaan. Atopialla tarkoitetaan taipumusta tuottaa herkästi IgE-luokan vasta-aineita ympäristön tavallisia allergeeneja, kuten siitepölyä ja eläinpölyjä, kohtaan. Atooppisilla ihmisillä ilmenee limakalvojen allergista tulehdusta (eosinofiilista inflammaatiota), kun he hengittävät allergeenisia pienhiukkasia herkistyttyään ensin kyseiselle allergeenille. Tällöin on kyseessä ulkosyntyinen, allerginen astma. Jos atooppista allergiaa ei todeta, käytetään nimitystä ei-allerginen astma, joka on tavallinen varsinkin vanhemmilla ihmisillä. Taudin laukaisevat perinnöllisesti herkillä ihmisille ilmeisesti monet mikrobit, jotka käynnistävät vähitellen autoimmuunitautia muistuttavan kroonisen limakalvotulehduksen."

Minulla on todettu allerginen eli ulkosyntyinen astma vuonna 2007, mutta olen todennäköisesti sairastanut sitä jo paljon kauemmin ennen sen toteamista. Vuonna 2007 olin hieman tuhdimmassa kunnossa kuin tällä hetkellä, ja muistaakseni sinä keväänä oli hyvin paljon erilaisia siitepölyjä ilmassa. Olin saanut YTHS:n yleislääkärin kautta keuhkoputkia avaavan lääkkeen (Bricanyl, vaikuttava aine terbutaliinisulfaatti) sekä ohjeen syödä tavallista allergialääkettä, mutta se ei tuntunut auttavan ollenkaan. Yskin öisin helvetillistä yskää joka piti hereillä paitsi minua, myös entistä aviomiestäni. Olin kuitenkin päättänyt alkaa harrastaa erilaisia liikuntamuotoja, ja menin entisen opiskelukaverini kanssa Yliopistoliikunnan järjestämään jumppaan. Kesken jumpan hengitykseni salpautui, yskin enkä kyennyt tekemään yhtään mitään. Kaverinikin hätääntyi. Jouduin jättämään jumpan kesken, ja hengenahdistustilanne ei tuntunut laukeavan millään. Totta kai säikähdin. Muistan tilanteesta vain järkyttävän pelon hapen loppumisen tunteesta ja sen, että olin aivan poikki, jalat hädin tuskin kantoivat ja laahustin jumppakassini kera asemalle ja sieltä kotiin julkisilla. Olinpa idiootti! Oikea toimintatapa olisi ollut painua suoraan johonkin päivystykseen ja päästä hengittelemään spiralla keuhkoputkia avaavaa lääkettä. Todennäköisesti astmatutkimuksetkin olisi käynnistetty hieman nopeammin siten.

Vanhempani olivat todella huolissaan tilanteestani. Itse en edes tajunnut jatkuvan alakuloisuuden, väsymyksen ja yleisen huonovointisuuden ja voimattomuuden tunteen johtuvan niinkin yksinkertaisesta (ja veemäisestä) syystä kuin allergia ja astma. Lopulta vanhempani tilasivat minulle ajan yksityislääkäriltä, joka oli keuhkosairauksien spesialisti. Menin vastaanotolle, sain ohjeet PEF-puhallusten tekoon, reseptin kunnolliseen avaavaan ja hoitavaan lääkkeeseen (Buventol ja Budesonid) sekä lähdin verikokeiden kautta kotiin. Muutaman tunnin kuluttua lääkäri soitti ja kertoi veren eosinofiilien olevan reilusti koholla, toisin sanoen elimistössäni vallitsi melkoinen allergeenien aiheuttama tulehdustilanne. Lääkäri soitti puhelinreseptin Prednisolonista eli suun kautta otettavasta kortikosteroidista apteekkiin, ja muutaman pillerin napsimisen jälkeen hirveä hengenahdistusoireilu ja jatkuva yöyskä helpottuivat. Kahden viikon PEF-seurannan tulos oli reippaasti diagnostinen astmalle: seurannassa oli sekä vuorokausivaihtelua että reilu vaste keuhkoputkia avaavalle lääkkeelle. Sain astmadiagnoosin keväällä 2007, ja sen jälkeen olen vuoroin elänyt sopusoinnussa sairauteni kanssa ja vuoroin vihannut sitä. Yleensä astma ei veetuta silloin kun se ei oireile, eli on toisin sanoen hyvässä hoitotasapainossa, enkä edes tarvitse astmalääkkeitä aina ympärivuotisesti.

Keväisin ja kesäisin on toinen ääni kellossa. Silloin erinäisten rehujen seksielämä alkaa ja ilmassa lentelee sakeanaan siitepölyä. Se taas aiheuttaa elimistössäni allergisen reaktion joka totta kai alkaa oireilla myös astmaattisesti. Tajuan alkaa ottaa hoitavaa astmalääkettä yleensä vasta siinä vaiheessa, kun pari yötä on mennyt yskiessä keuhkoja pellolle, eikä se lääke tietenkään ala heti vaikuttaa. Onneksi on olemassa keuhkoputkia avaavia lääkkeitä, mutta niistä taas aiheutuu yleensä lievästi sanoen takykardisia sivuvaikutuksia. Miksi? Siksi, koska vaikka avaavan lääkkeen vaikuttava aine avaa keuhkoputkia, se toimii myös vasodilatoivasti eli verisuonia laajentavasti, ja kun verisuonet laajenevat, myös sydämen lyöntitiheys nousee voidakseen pumpata kaiken veren onnistuneesti kropan läpi. Aivojenkin olisi tietysti ihan hyvä saada happea. Joka tapauksessa tähän aikaan vuodesta vihaan yleensä elimistöäni ja tätä saakelin kroonista sairautta yli kaiken! Kaivan astmalääkkeet kaapista ja olen käytännöllisesti katsoen todella kipeä olematta kuitenkaan _oikeasti_ kipeä ollakseni oikeutettu sairaslomaan. Sairasloma toki onnistuisi, jos röörit menisivät niin tukkoon että hemodynamiikka romahtaisi, mutta niin ei ole onneksi koskaan käynyt.

Harva ihminen edes tajuaa miltä astman ja allergioiden sairastaminen tuntuu. Yskä on repivää, kuivaa ja hakkaavaa, ja pahimmassa keuhkoputkien ahtausvaiheessa ennen hoitavan lääkkeen vaikutuksen alkamista hengitys saattaa kuulostaa jopa korvin kuultavasti ilman stetoskooppien kanssa pelleilyä samalta kuin koirien vinkulelu. Hengenahdistuksen tunne aiheuttaa joskus jopa apuhengityslihasten käyttöönottoa, ja ainoa hyvä nukkuma-asento on puoli-istuva asento. Se tietysti helpottaa hengittämistä mutta vaikeuttaa lievästi sanoen kunnollisen unen saamista. Kaikista kurjinta allergiakausina ja astman pahentuessa on kokonaisvaltaisesti kipeä, väsynyt ja saamaton olo, kun tuntuu että nukahtaa töihin eikä jaksaisi tehdä mitään, hyvä kun jaksaa edes portaat kävellä ylös. Kovin raskaita liikuntalajeja ei voi harrastaa, koska ei saa vedettyä kunnolla happea keuhkoihin ja ristiallergioiden pahimpana mahdollisuutena on saada jopa anafylaktinen reaktio tai jopa koko verenkiertojärjestelmää uhkaava tilanne, anafylaktinen shokki joka romahduttaa verenpaineen ja on hengenvaarallinen tila. Siihen ainoa toimiva ensiapu on adrenaliini ja sen jälkeen suuri annos metyyliprednisolonia eli eräänlaista kortisonia suoraan suoneen tykitettynä. Terveysportti (se nyt ainakin on luotettava tietolähde) kuvaa anafylaksiaa näin: 

"Anafylaksia tarkoittaa äkillistä yliherkkyysreaktiota, joka alkaa tavallisesti käsien ja huulien voimakkaalla kihelmöinnillä ja kutinalla. Kihelmöinti ja kutina leviävät muutamassa minuutissa ympäri kehon. Ihoon nousee nokkospaukamia, joita on tavallisesti ympäri kehon. Huulissa ja silmäluomissa, usein muuallakin, on selvää turvotusta. Potilaan kurkkua kuristaa ja henki saattaa vinkua. Vatsaa kouristaa, ja potilas saattaa oksentaa tai ripuloida. Vaikeimmissa tapauksissa verenpaine laskee ja sydämeen tulee rytmihäiriöitä. Potilas on hengenvaarassa. Anafylaktinen reaktio kehittyy huippuunsa 10–30 minuutissa.
Anafylaksia on yleensä allerginen kuten esimerkiksi ampiais- ja mehiläisallergiassa. Sellainen voi syntyä myös muulla kuin allergisella mekanismilla, kuten tapahtuu joskus yleisanestesian aikana.

Anafylaksiassa iho punoittaa ja kuumottaa, pulssi on tiheä ja potilaalla on usein turvotusta huulissa, kielessä, nielussa, silmäluomissa ja käsissä. Nopeassa anafylaksiassa ei ehdi tulla nokkosihottumaa, ennen kuin potilas menettää tajuntansa. Sellaisen potilaan sydämen syke on kuitenkin epätasainen."

Kaikkein kurjinta astmassa on kuitenkin se, että pahimpina kausina se rajoittaa elämää, eivätkä perusterveet ihmiset tajua ihmisen olevan oikeasti kipeä. Yskä, hengenahdistus ja yleisesti kurja ja kipeä olo eivät ole ulkopuolisista oikein mitään, koska kyllähän niihin oireisiin nyt allergialääke tepsii, ja onhan astmapiiput olemassa! Niinpä. Astmaa sairastava ihminen kokee kuitenkin astman pahimpina kausina toimintakykynsä heikentyneeksi ja oireiluun voi liittyä jopa masennusoireilua, joka taas johtuu väsymyksestä. Perusterve ihminen ei ymmärrä, ettei astmaatikko kurjimpina aikoinaan tahallaan nuku pitkiä päiväunia, ole apaattinen tai ei välttämättä jaksa yhtä hyvin normaaleja kotitöitä kuin parempina aikoina. Perusterve pomo ei välttämättä tajua astmaattisen alaisen töissä suoriutumisen laskua sairaudesta johtuvaksi. Hei, koettakaapa itse naputella vaikkapa 100 000 merkkiä töissä päivän aikana, kun vähän väliä pitää yskiä keuhkoja pellolle, hengitellä syvään ja sitten taas yskiä. Sitten tuntuukin siltä kuin koko kroppa olisi keitettyä makaronia ja silmäluomet alkavat lupsua väkisinkin umpeen. Juu, eihän astmaatikko toki sairasta mitään keuhkokuumetta tai aivokalvontulehdusta, mutta kyllä astmaankin voi kuolla jos sitä ei hoida, ja anafylaktiseen shokkiin nyt ainakin kuolee jollei tiedä mitä pitää tehdä jos vaikka joku läheinen sellaisen saa. (Vinkki: 112 on se aika hyvä apu...) 

Tällä kirjoituksella kai yritin vähän selventää sitä, miltä astma tuntuu pahenemisvaiheessa ihan fyysisesti ja myös henkisesti. J45 ja minä emme ole siis ystäviä, mutta yleisesti ottaen tulemme ihan hyvin toimeen keskenämme, kun tunnistan pahenemisvaiheen ensioireet ja alan lääkitä itseäni asianmukaisesti. Silti tulee päiviä kun krooninen keuhkosairaus vain vituttaa ja voisin antaa sen ilmaiseksi pois, ihan kenelle vain. Olisi kivaa kokea edes joku sellainen kevät kun olisin terve eikä tarvitsisi miettiä, riittävätkö astmalääkkeet ja onhan se avaava lääke varmasti mukana. Olisi kivaa kokea kevät, jolloin yöt eivät tärvääntyisi yskimiseen ja olo olisi kaikin puolin virkeä eikä päin vastoin täysin mukiloitu ja energiaton. Olisi ihanaa lähteä pitkälle hölkkälenkille miettimättä, riittääkö keuhkokapasiteetti siihen, vaan voisin vain hölkätä, ihailla maisemia ja hengästyä terveellä tavalla, ei niin että happi loppuisi ja hengitys kuulostaisi jo aiemmin mainitulta vinkulelulta. Olisi ihanaa olla kroonisesti terve.

Tänään on sellainen olo, etten haluaisi antaa kaikkien kukkien kukkia, vaan voisin lähteä tappamaan maailmasta jokaisen siitepölyä ympäriinsä levittelevän kasvin.

Kiitos ja anteeksi.

PS. Astmaatikon pitkät päiväunetkin todennäköisesti johtuvat siitä, että yö on mennyt lähinnä yskiessä ja kroppa tarvitsee leponsa edes johonkin aikaan vuorokaudesta. Yksi astman oireista ja diagnostisista kriteereistä kun on nimenomaan YÖyskä.