tiistai 8. heinäkuuta 2014

TUSKASTA TUSKAAN

Vuoden odotetuin tapahtuma, Tuska-festivaalit Suvilahdessa tuli taas nähtyä ja röydättyä oikein huolella. Moshasimme ja jammasimme porukalla muun muassa Children of Bodomin, Dimmu Borgirin, Anthraxin, Metal Churchin ja Satyriconin keikoilla, aurinkoa riitti ainakin perjantaina ja lauantaina ja juomaa kului. Eksyimme myös perjantaina jatkoklubille kuuntelemaan Amorphista, ja koska selvittelin välejäni erään herrashenkilön kanssa, missasimme puolet keikasta sen vuoksi. Ei haittaa kuitenkaan mitään, sillä kokonaisuudessaan (sunnuntain kaatosadekeliä lukuun ottamatta) viikonloppu oli yksi elämäni parhaista. Päässä soi vielä pitkään COB:n "Are You Dead Yet?" ja oli ilo katsella Alexi Laihon ja muidenkin bändin jätkien riehumista lavalla. Myös Satyricon veti tunteella ja keikka oli moshattava vaikka vettä tulikin kuin Esterin, noh, sieltä. Vetipä Satyricon myös Bathory-coverin, "Mother Earth" -biisin. Carcass tuli kuitenkin missattua, sillä ystäväni meni jonottelemaan COB:n nimikirjoituksia kun loput porukasta painui anniskelualueelle hoitamaan nestetankkausta. Nimmareita jonottanut ystävä näki ehkä eniten koko keikasta. Hänen omien sanojensa mukaan "jotain valoja sieltä lavalta välkkyi". Kuten siis jo aiemmin totesin, viikonloppu oli varsin onnistunut ja ikimuistoinen.

Tuskan jälkeen koittivat arki ja työt. Olin ottanut maanantaiksi ja tiistaiksi lomapäivät töistä, sillä ajattelin tuskaisen olon kestävän jonkin aikaa. Olin oikeassa. Keskiviikkona ja torstaina menin pirteänä töihin ja torstaina kävimme vielä hoitamassa isäni kanssa äidin hautajaisiin liittyviä asioita. Kävin myös syömässä isän luona tuhdin pihvin ja ranskalaisia, ja siitä koko seuraava kertomus saikin alkunsa. Vatsani alkoi turvota heti syömisen jälkeen jalkapallon kokoiseksi, mutten vielä silloin huolestunut. Kun turvotuksen jälkeen alkoi ilmaantua voimakasta kipua koko vatsalle, saatoin olla hieman huolissani mutta ajattelin kuitenkin vääntäytyä perjantaina töihin. Torstai-ilta meni Private Practice -sarjaa DVD:ltä katsellen ja jumalattomissa kivuissa kieriskellen, ja lopulta kanssani asuva mieshenkilö alkoi vihjailla josko olisi aihetta lähteä päivystykseen näytille. "Ei tässä mitään, kyllä mä menen töihin huomenna, otan vaan yhden Litalginin josko tää tilanne rauhoittuisi", uikutin. Otin Litalginin ja jäin odottelemaan vaikutusta. Nada. Lopulta oli pakko nöyrtyä päivystykseen hemmetin kipeänä kaksin kerroin kävellen, ja automatkalla jokainen töyssy sattui niin pahasti, että ulvahdin kivusta. Kävelin triage-hoitajan luukulle kaksin kerroin ja annoin esitiedot. Kuvittelin tämän tunkevan minut tavallisen terveyskeskuspäivystyksen puolelle, mutta vielä mitä. Minut vietiin kirurgian päivystykseen ja sain sieltä hienon käytäväpaikan läheltä ambulanssiovia, josta kuskattiinkin vaikka millaista narkkaria ja juoppoa sisään. Hoitaja kävi ottamassa esitietoja, kokeili mahaani ja sanoi että odotellaan labroja. Siinäpä sitten kierin kivuissani.

Loputtomalta tuntuvan kivuissa kierityn ajan ja yhden narkomaanin iskuyrityksen (jumalauta, oikeasti!) jälkeen minusta tultiin ottamaan verikokeita ja lääkäri tuli katsomaan minua. Hän tunnusteli vatsani, otti esitiedot ja määräsi saman tien kovat kipulääkkeet i.v. sekä vatsan alueen varjoainetehosteisen tietokonetomografian. Hoitajakin tuli kärräämään minua sängyllä rauhallisemmalle paikalle ja alkoi asentaa kanyylia suoneeni, kas näin: 

Ringer Acetat 1000 ml + Primperan 10 mg i.v.

Sain kipulääkettä ja Diapamia rauhoittamaan oloa ennen TT-kuvausta, ja kun kuvauksen aika tuli, sain itsekin kokea tuon ihanan varjoaineen sivuvaikutukset. Koko kropan läpi humahti kuuma tunne ja tuntui kuin olisin laskenut housuuni. Nice. Not. Onneksi oli naistenvaivat meneillään, niin kovin pahaa vahinkoa ei olisi syntynyt vaikka vahinko olisi tullutkin. Kuvaukseen tuli mukaan päivystyksen lääkäri, koska Jorvin sairaalassa ei ole päivystävää radiologia joka voisi katsoa kuvan saman tien. No, suolitukoshan kuvassa näkyi. Minulle on tehty useita vatsan alueen leikkauksia jotka tietenkin aiheuttavat muun muassa fibriinisäikeistä muodostuvia kiinnikkeitä vatsaonteloon, ja isän luona nautitut pihvit eivät varmasti ainakaan parantaneet tilannetta. Minulle asennettiin päivystyksessä nenä-mahaletku (kahteen kertaan, koska ensimmäinen luiskahti pois paikaltaan) ja jäätiin odottelemaan tilanteen laukeamista.


Elättelin perjantaiaamuna jo toiveita kotiin pääsystä, mutta vielä mitä. Jouduin soittamaan nöyrästi pomolle päivystyksestä jotenkin näin: "Moi, mä en ehkä tuu tänään töihin, oon meinaan Jorvin päivystyksessä tipassa ja nenä-mahaletkussa suolitukoksen takia". Onneksi pomo oli varsin ymmärtäväinen, eikä tippakädellä nenä-mahaletkussa olisi voinut töitä tehdäkään. Vielä enemmän harmitti se pikku seikka, että äidin hautajaiset olisivat seuraavana päivänä. Toivoin kovasti tilanteen alkavan laueta viimeistään siihen mennessä. Jouduin osastolle seurantaan, ja olo oli lievästi sanoen heikko ja huonovointinen, koska nenä-mahaletku painoi kurkunpäätä ja aiheutti oksennusrefleksejä, ja lisäksi nokkaletkusta tuli vuorokauden aikana yhteensä valehtelematta ainakin 4 litraa tavaraa. Onneksi sain suonensisäisesti nesteitä saman verran, mutta balanssi oli silti +/-0. Se näkyi muun muassa virtsanerityksessä... Sain osastolla myös nenä-mahaletkuun Gastrografinia, anisviinan makuista varjoainetta joka joskus auttaa suolitukoksen laukeamisessa. Lisäksi kävelin voinnin mukaan mahdollisimman paljon saadakseni suoliston peristaltiikan toimimaan ja sain tietysti myös runsasta suonensisäistä nesteytystä.

Perjantai-iltana tilanne alkoi vihdoin laueta. Voin muuten sanoa, että oli aikamoinen ikävä äitiä, ja voin kertoa senkin etten ole hetkeen ollut yhtä onnellinen suolen tuotoksista ja suolikaasujen ulos tulemisesta kuin tuolloin. Nokkaletkun erityskin alkoi vähentyä ja vointi koheni silmissä, joten sain luvan lähteä lauantaina käymään äidin hautajaisissa. Letkukin poistettiin häiritsemästä ja sain luvan alkaa ottaa nestemäistä ravintoa ja juomia suun kautta. Lähdin aika huterin jaloin hautajaisiin, mutta onneksi pääsin sinne! Tilaisuus oli todella kaunis ja koskettava, pappi puhui ihanasti äidistä juuri minun ja isän toiveiden mukaan ja muistotilaisuuskin oli varsin lämminhenkinen. 

Äidin viimeinen matka
Hautajaisista jouduin vielä yhdeksi yöksi osastolle seurantaan, mutta koska nesteitä meni, suoli toimi eikä mitään tullut suun kautta pihalle, sain jo seuraavana päivänä kiinteää ruokaa ja kotiutuspäätöksen lääkäriltä. Mikään ei ole ihanampaa kuin päästä kotiin kaiken tuon rääkin jälkeen! Tuska-festivaalien jälkeinen oma henkilökohtainen Tuska oli aikamoinen kokemus jonka en soisi toistuvan enää koskaan. Onneksi sain osastolta mukaani suolentukkeumapotilaan ruokavalio-ohjeistuksen. Onneksi pääsin myös eiliselle Black Label Societyn keikalle jonne olin ostanut liput jo ties kuinka kauan sitten. Keikka meni ihan vichy- ja limulinjalla, muttei se haittaa, sillä keikka oli loistava ja seurakin varsin hyvää. Mihinpä sitä alkoholia tarvitsisi kun hauskaa voi pitää muutenkin? Muutenkin terveys on tärkeintä, en nimittäin halua enää koskaan päivystykseen nokkaletkuun, kiinnikkeidenirrotusleikkauksesta puhumattakaan.

Nyt aion keskittyä ihka ensimmäiseen palkalliseen lomaani, fiilistellä hyviä bändejä ja olla paljon ulkona voinnin ja jaksamisen mukaan ilman alkoholipitoisia virvokkeita. Tajusin vasta eilen aamulla, että olisin voinut oikeasti tehdä seuraa äidille taivaaseen jollen olisi mennyt ajoissa lääkäriin, suolitukos kun voi päätyä pahimmissa tapauksissa suoliston perforaatioon ja vatsakalvontulehdukseen, ja se ei ole enää ollenkaan leikin asia. Ei sillä että suolitukos itsessäänkään sitä olisi... ja suolitukos EI ole sama asia kuin ummetus. Ummetus tarkoittaa ulosteen olevan vähän kovaa ja tilanne laukeaa laksatiivein, kun taas suolitukoksessa suolistossa (joko ohut- tai paksusuolessa) on jokin mekaaninen tukkiva asia jossa suolen sisältö ei pääse liikkumaan normaalisti. Siitä on seurauksena kaasun ja nesteen kertyminen suolistoon sekä mahalaukkuretentio, jossa suolenkin sisältöä nousee vatsalaukkuun aiheuttaen painetta ja turvotusta vatsan alueelle. Useimmiten näissä tapauksissa mahan sisältökin alkaa olla lopulta ulostemaista, jos tukos on paha. Näin kävi itselleni, joten nokkaletku oli siitä oikein oiva keksintö.

Nyt aion keskittyä itseni parantelemiseen, ruokarytmin ja -valion korjaamiseen sekä elämästä nauttimiseen. BLS:n keikasta kirjoittelen vielä erillisen blogitekstin, koska en jaksa tehdä kovin sekavaa maratonpostausta tällä kertaa. Voikaa hyvin, rakkaat lukijat, älkääkä hommatko itsellenne vakavia sairauksia näin kesällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti