2014

On jälleen se aika vuodesta kun voi tehdä vähän yhteenvetoa kuluneesta vuodesta ja suurimmista saavutuksista tai vaihtoehtoisesti suurimmista epäonnistumisista. Joulu on lähes ovella ja pian vaihtuu vuosi uuteen uljaaseen lukemaan. Täytän ensi vuonna 3025 vuotta (kuudennen kerran) ja mietin koko ajan, mihin tämä vuosi mennä hupsahti.

Pääasiallisesti kävin töissä, tapasin ystäviä ja vietin aika normaalia elämää, mitä nyt äidin syöpä ja syöpähoidot rytmittivät elämää aika tehokkaasti.

Pääsiäisenä elämältäni tuntui putoavan pohja, kun avopuolisoni ilmaisi halunsa erota. Olin itse ehdottanut eroa muutamia kuukausia aiemmin mutten jotenkin jaksanut uskoa niin tapahtuvan oikeasti. Hän oli tavannut toisen naisen, eikä siinä vaiheessa kai ole järkevää jatkaa yhdessäoloa pakon edestä. Pääsiäisen aikoihin ja paljon sen jälkeen painoin myös ylipitkää päivää töissä, koska minulla ei ollut muutakaan elämää. 

Äitienpäivänä tajusin menettäväni äidin.

Viikko äitienpäivän jälkeen Syöpätautien klinikan lääkäri antoi julman tuomion: parantavia hoitoja ei kannattanut enää jatkaa, koska syöpä oli käytännöllisesti katsoen vallannut äidin koko kehon ihoa myöten.

Helatorstaina veimme äidin sairaalaan, ja äiti jäi sille tielleen.

Tämän kaiken väliin mahtui uuden työntekijän perehdyttäminen. Perehdyimme yhdessä myös työhyvinvoinnin edistämiseen, ja koska tulimme toimeen niin hyvin töissä, aloimme nähdä toisiamme myös työpaikan ulkopuolella. Olin ainakin saanut uuden ystävän, ja mikäpä olisi voinut olla parempaa kuin sinkkuelämän ihmeellisyyksien puiminen samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa? 

Kesäkuun 13. päivä äiti kuoli. 

Äidin kuoleman jälkeisistä ajoista muistan vain yhden unettoman yön, työtaakan jolloin vietin jälleen noin 10 tunnin mittaisia päiviä töissä ja yritin samalla järjestellä isän kanssa hautajaisia. Tapasimme isän kanssa toisiamme ennätyspaljon juuri äidin kuoleman jälkeen, ja samoihin aikoihin exäni tajusi haluavansa minut takaisin. Minä kuitenkin panin (no pun intended) hanttiin hanakasti koska kuvittelin kaiken menevän sen jälkeen jälleen päin helvettiä. 

Tuska-festareitakin ehdin juhlia viikkoa ennen äidin hautajaisia, ja Tuskan jälkeen päivää ennen äidin siunaustilaisuutta jouduin sairaalan nenämahaletkuun ja nestetiputukseen suolitukoksen vuoksi. Pääsin kuitenkin äidin hautajaisiin, mikä helpotus! Samaan aikaan palasimme joka tapauksessa yhteen exäni kanssa ja löimme saman tien myös hääpäivän lukkoon.

Elokuussa saimme uuden lähiesimiehen- tai henkilön töissä.

Syyskuussa sain ylennyksen.

Syyskuun jälkeen olenkin ollut naimisissa töiden kanssa ja yrittänyt samalla järjestellä omia häitäni. Elämä on rullannut oikeastaan aika tasaisesti sen jälkeen. 

Marraskuussa olin elämäni ensimmäisissä firman bileissä. Niistä kömmin kotiin puoli viideltä aamulla ja opin että drinkkinsä kanssa tilaamansa vesi kannattaa vaatimalla vaatia, muuten sen kanssa saa vain tequilashotin. Opin myös käsitteen "etäpäivä" tarkoituksen kantapään kautta.

Nyt joulukuussa tuntuu että äidin kuolema on iskenyt tajuntaan paljon enemmän. Voi olla että kesä meni aika sumuisissa tunnelmissa ja jonkinlaisessa shokkitilassa. Vasta nyt tajuan ettei äiti enää koskaan tule takaisin. Vieläkin silti meinaan soittaa äidille jos töissä tai muussa elämässä on tapahtunut jotakin jännää, kunnes tajuan ettei soittaminen ole enää koskaan mahdollista. 

Myös yksi lempibändeistäni haudataan. Hautajaisia vietetään ensi viikon lauantaina, tasan puoli vuotta äidin kuoleman jälkeen. Aion mennä paikalle ja sheikata täydellistä takapuoltani viimeisen kerran musiikin tahdissa:

Pitäisiköhän bändin tyypeille viedä adressi ja kukkalaite? ;)

Pian hautajaiskeikan jälkeen tuleekin joulu, ja sen jälkeen juhlitaankin vuoden vaihtumista.

Summa summarum: mennyt vuosi on ollut loppujen lopuksi aikamoisen vauhdikas ja tunteikas. Olen ehtinyt erota, vääntää töitä burn outin partaalle, osallistua äidin saattohoitoon, haudata äitini, röydätä yhdet Tuska-festarit, kärvistellä suolitukoksen kourissa nenämahaletkussa ja tipassa, palata yhteen exän kanssa (nähtäväksi jää oliko se fiksua vai ei ;) ), suunnitella häitämme, saada ylennyksen, tutustua hurjan ihaniin uusiin ihmisiin, kokea elämäni ensimmäiset firman bileet ja sen sellaista. Olen myös oppinut hurjan paljon töihin liittyviä asioita, kiitos loistavan mentorin. 

Ehkäpä ensi vuosi kuluu paljon tasaisemmin ja mukavammin. Minä jopa toivon sitä, sillä sen verran paljon tämä vuosi on riepotellut ettei pieni ihminen välttämättä jaksa enää toista samanmoista elämän vuoristorataa kovin kauan.

Ihanaa loppuvuotta kaikille blogini lukijoille, olkoon vuosi 2015 ihana ja onnentäyteinen. Minä ainakin toivon oman käänteisen lottovoittajan tuurini loppuvan vähitellen.