DEAR DIARY...

Ja paskat. 

Olen kai päässyt yli siitä iästä kun päiväkirjan lehdet rapisivat ja jokainen teksti alkoi "Moi", "Rakas päiväkirja", "Heippa", "Moikkis" ja niin edelleen. Tämä on kuitenkin blogi, uudenvanhan Internetajan ihme joka on syrjäyttänyt vanhat paperiset päiväkirjat tehokkaasti. Harmi että sen mukana menivät myös perinteisten kirjeiden kirjoittaminen ja muut kynällä kirjoitetut kommunikointimuodot, kuten viestilappujen lähettely luokkahuoneessa. No, enpä ole tällä hetkellä opiskelijakaan. 

Bloggaajana olen uusvanha. Olen pitänyt erinäisiä blogeja vuodesta 2009 saakka, kun päätin repäistä ja vuodattaa tuntoja julkisesti ja estottomasti Internetin ihmeelliseen maailmaan. Matka alkoi syömishäiriöstä toipumisblogilla, jatkui raskausblogilla, sitä seurasi kohtukuolemablogi, jonka jälkeen aloitin "Vielä joskus, joskus jossain" -nimeä kantaneen blogin. Siihen ehti kertyä aika monta kirjoitusta, mutta näin uuden syksyn tullen koin suurta tarvetta uudistua ja aloittaa uuden blogin, joka ei noudata suurempia tematiikkoja. Tulen varmasti vinkumaan tässä blogissa erinäisistä elämäni epäkohdista, mutten tahtonut enää blogilleni kovin leimaavaa nimeä. Ymmärtänette. Jos tätä siis edes lukee kukaan. 

On aika perverssiä pitää päiväkirjaa julkisesti Internetissä, kun kuka tahansa voi lukea ajatuksia ja jopa lainata niitä, puhumattakaan sitten joidenkin anonyymien pellejen kommenteista, jotka on tarkoitettu satuttamaan ja saamaan bloggaaja tuntemaan suurta epävarmuutta itsestään ja kirjoitustaidoistaan. Siksi tässäkin blogissa on kommenttien valvonta käytössä. Pyytäisin kuitenkin kaikkia kommentoijia esittämään asiansa asiallisen aikuisesti. Toisaalta pyrin siihen, ettei tästä nyt tulisi mitään järkyttävää sosiaalipornoblogia, ainakaan sellaista jota voisi verrata erään suomalaisjulkkiksen törttöilyihin ja aivopieruihin. Yksi ero meillä ainakin on: minä en ole VÄLIAIKAISESTI kokoa 38. Toinenkin ero löytyi heti kättelyssä: en ole blondi, paitsi ehkä joskus henkisesti kun huomaan että The Simpsons Movien apina hakkaa kymbaaleja aivoissani enkä tajua mistään mitään. En muun muassa osaa laskea (ainakaan vähän viiniä nauttineena) paljonko maksaa 15 euron viinipullo kolmen hengen kesken jaettuna. Win. Siksi minusta ei koskaan kai tullut matemaatikkoa, psykologia, lääkäriä tai mitään muutakaan missä vaaditaan suuria matemaattisia taitoja ja loogista päättelykykyä. 

Kuka minä sitten olen? 

Olen 28-vuotias nuori, huom. NUORI nainen pääkaupunkiseudulta, joka on asunut täällä koko ikänsä. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2004, ja sittemmin olen opiskellut niin yliopistossa kuin ammattikorkeakoulussakin. Oma ala on kuitenkin vielä hakusessa, ja tällä hetkellä toimin niinkin proosallisessa työssä kuin tekstinkäsittelijänä. Perheeseeni kuuluu avomies (41-vuotias mutta silti se kokee itsensä ikiteiniksi), sen aika-ajoin meillä yöpyvä teinitytär sekä tietysti muutaman kilometrin päässä meistä asustavat äitini ja isäni. Jos minä olen käänteinen puuma, äitini on puuma. Hän on nimittäin 72-vuotias, kun taas isä on tasan 30 vuotta minua vanhempi. Laskekaa itse, niin. Tällä hetkellä äitini käy läpi syöpähoitoja ja isäni työskentelee erään aika suuren energiayhtiön palveluksessa vanhempana koneasentajana. Tulen duunariperheestä, ja se on hyvä. Olisi sekin tietysti kivaa, jos vanhempani olisivat akateemisia, kunhan olisivat tuollaisia kuin nyt ovat.

Lisää minusta saatte tietää, jahka jaksan alkaa kirjoitella enemmänkin. Vanhoja aivopierujani voi lukea vielä vanhasta blogista, sillä en suunnitellut sen hautaamista ihan hetkeen. Tervetuloa seuraamaan hurjan jännittävää elämääni, josta ei menoa eikä meininkiä puutu! (Toisin sanoen käyn töissä, tulen töistä kotiin, kuukahdan usein päiväunille, herään alkuillasta syömään toisen puoliskon kokkaamaa päivällistä, luen, datailen, nukahdan uudelleen, herään töihin... you got the point?) Ehkä tästä tulee mielenkiintoinen blogi, jos alkaisin tunkea tänne kokovartalokuvia itsestäni tai kun pääsen vihdoin opiskelemaan lääkikseen. As if. Kummallekin. 

Tästä se lähtee. Niin kerta.